Pohjoismainen merimelonnan ohjaajayhdistys (NIL Suomi) ylläpitää koulutusrunkoja sekä järjestää koulutusta melojille, apuohjaajille, ohjaajille ja tutkintomestareille. Tämän lisäksi NIL Suomi järjestää koulutusta ulkopuolisille ohjaajille ja melojille koulutustapahtumien kuten Hanko Sea Kayak Gatheringin kautta.
NILin ohjaajatutkintoja läpäisseet ovat valtuutettuja järjestämään Perusturvallisuuskursseja. Muut NIL koulutusrungot voi NIL-tutkintoa suorittanut merimelontaohjaaja voi NIL hallituksen hyväksymä ohjaaja järjestää; oikeutta pitää saa tutkintoa suorittanut erikoisosaamisensa nojalla. Suunnitellut kurssit ilmenevät Tulossa-otsikon alla oikealla.

Lue lisää
Perusturvallisuuskurssi on kurssi, joka antaa perustaidot ja -tiedot merimelonnan turvallisuusasioista ja tekniikoista. Perusturvallisuuskurssin tavoitteena on, että sen hyväksytysti läpikäynyt meloja osaa huolehtia itsestään ja samalla toimia vahvana osana ryhmää. Perusturvallisuuskortti, jonka osallistuja saa, mikäli on osoittanut oppineensa tarvittavat valmiudet, helpottaa kajakkivuokraajia ja retkien vetäjiä heidän valvoessaan asiakkaidensa taitotasoa sekä turvallisuutta Kuluttajaviraston suosituksen mukaisesti.
Lue lisää
Tämä kurssi on osa NIL Suoment kehitteillä olevaa uutta jatkokoulutusohjelmaa. Kurssin tavoitteena on tarjota hyviä työkaluja riskienhallinnalle, turvasuunnittelulle ja tilannehalinnalle vaativimissa olosuhteissa merikajakissa. Ennakkovaatimuksena on läpikäyty NIL apuohjaaja- tai ohjaajatutkinto tai vastaavat taidot.
Lue lisää
Tämä kurssi on osa Pohjoismaisen merimelonnan ohjaajayhdistyksen kehitteillä olevaa koulutusrunkoa. Kurssin tavoitteena on jakaa merimelontaa harrastaville ja merimelonnan ohjaajille hyviksi todettuja käytäntöjä ja vankkaa perustaa vaativalle navigoinille kajakissa
Lue lisää
Tämä kurssi on osa NIL Suoment kehitteillä olevaa uutta jatkokoulutusohjelmaa. Kurssin tavoitteena on tarjota syventyvää koulutusta koskien aallokko-, vuorovesi- surffi- sekä vaativien olosuhteiden melontaa. Ennakkovaatimuksena on NIL apuohjaajatutkinto tai vastaava osaaminen tekniikka- ja pelastusosaaminen.
Lue lisää
Tämä kurssi on osa NIL Suoment kehitteillä olevaa uutta jatkokoulutusohjelmaa. Kurssin tavoitteena on syventää taitoja ja osaamista koskien koulutus- ja johtajuusmenetelmiä, ryhmänhallintaa, oppimistyylejä ja itsetuntemusta.
Lue lisää
Tämä kurssi on osa NIL Suomen kehitteillä olevaa uutta jatkokoulutusohjelmaa. Kurssin tavoitteena on tarjota syventyvää osaamista talvimelonnassa.
Lue lisää
Tämä kurssi on osa meidän uutta opetuskokonaisuutta. Kurssin tavoite on antaa merimellonan apuohjaaja ja ohjaaja tutkinnon suorittaneille valmiudet nopeasti ja tehokkaasti hoitaa kajakien vaurioita sekä vesillä että kotisatamassa.
Lue lisää